Voi, voi sentäs. Niin paljon on ajatuksia ja tekemisiä pyörinyt mielessä että ihan vaikealta tuntuu miettiä jotta mistä aloittaisin. Ja ihan kun vähän taas väsyttäisi. Ai kun ihana olisi laittaa kuvia mutta se softa se softa.

Tehtyjä:
1) Kukkapuutarhassa kylvetty unikkoa sekä jaappanilaiseen penkkiin pinkkiä kesäkukkasekkaria (loppui ideat)
2) Kasvilava sai alkunsa ja pikku pätkällä jonka valmiiksi täytin kasvaa nyt salvian taimi ja retiisiä.
3) Kasvimaa kääntyi Ukkelin toimesta hurjaa vauhtia. Muotoilin sen hassuksi ja tehokkaaksi, kun ei ole käytäville liikaa tilaa. Kylvin hernettä (namm) ja istutin jänöpupun karkotukseksi samettiruusuja. Pitää ostaa vielä yrttejä. Siemeniä on vielä monesta salaatista, basilikasta (ei se käyttöön ehdi kasvaa mutta sadonkorjuuseen toivottavasti), ja muutakin on enmuista mitä.
4) Istutin ihkaensimmäiset perennani, nimittäin kultapallotyrakin ja kattomehitähteä. Pöllin ne mummolta toiselta puolelta pitäjää.
5) Niitin heinää sekä ruohonleikkurilla, trimmerillä että viikatteella. Arvatkeepa mikä oli suosikkini! En tykkää niistä pensavehkeistä.
6) Siivosin. Hyi yäk että meni kaunis päivä hukkaan. Mutta onpa vaan mukavaa kun koivu tuoksuu ja on suht pölytöntä ja siistiä. Ripsuluudalla siis ripsusin, ja kyllä oli mökköinen luuta.
7) Uin. Hyi kylmää, mutta oli niin järjettömän hikistä että pakko oli käydä järvessä sopivin väliajoin.
8) Kastelin kukkapenkkejä ja kasvimaata. Toivottavasti ei tule yhtä kuiva kesä kun edellisestä. Jo nyt alku kesän kaunistaa.
9) Kävelin ympäriinsä, nypin ja katsoin mikä on kasvanut. Kaikki etenee nyt hurjaa vauhtia; unikot tekivät isot nuokkuvat nuput yhden ainoan viikon aikana. Päivänkakkarat kukkivat kohta, samoin lupiinit. Arokellukat kelluivat vaikka missä, ja akileijoissakin on kohta kukka. Kylvökset eikä ixiat ole tehneet vielä mitään, mutta gladiolus oli kasvattanut jo 10 isoa piipulaa.
10) Öljysin puutarhakalusteet. Hillittömän mukavaa puuhaa. Nämä on Minun, hoidan niitä eikä kukaan voi viedä niitä minulta.

Josta pääsemmekin  tärkeimpään kohtaan 11) Istuin ja kelasin, tai hömpöstelin ja kelasin. Maanomistaja uhkaili antavanasa paikan henkisen käyttöoikeuden ensi kesäksi toiselle, joka tarkoittaa sitä että meikäläistä ei siellä hyväksytä. Maanomistaja on muutenkin aika nureksuva sen suhteen että puuhailen siellä, ja teroittaa aina että "en minä ole sinua komentanut mihinkäään". Sillä minut on helppo saada pois plantaasilta: itsepä olet halunnut tehdä. Ihan sydän itkee ja jäätyy tuota ajatellessa. Yritän kuitenkin ajatella, että kerään nyt kauniita muistoja ja teen vain sitä mikä mukavalta tuntuu. Ja otan kuvia, paljon kuvia, ja pidän tätä blogia. Sitten voi myöhemmin muistella. Ja voihan olla, että uusi käyttöoikeudellinen ei siellä paljon aikaansa vietä, mutta minua suututtaa aina tehdä kaikki työt, lainata rahaa, siivota, pitää paikoista huolta, ja sitten joutua ylikävellyksi. Ja kun paikka olisi vain kesäisen viikonloppujuopottelun näyttämönä, ja kaikesta siitä kauniista ajatellaan että niittokoneen appeeksi nuokin kaikki. Itkettää ihan.

Täällä käy aika paljon lukijoita. Ketä te kaikki olette? Tervetuloa ja viihtykää!