Hitto mua vieläkin naurattaa tuo "hullu nainen salo". Asianmukaisesti kaikki pienellä kirjoitettuna.

Höppä ja minä just rantauduttiin. Yritin houkutella lisääkin kavereita Saareen, muttei ne jaksaneet tulla. Minun taas oli pakko lähteä. Oli niin ahdistavaa perjantaina ettei rajaa, ja aina helpottaa kun pääsee veneeseen. Höppä oli kyllä vähän toista mieltä, nimittäin veneestä. Vouiuu! Riouauuu!

Vesuri oli taas mitä paras kaverini. Sain myös pinottua jo pätkityt halot ja harmittelin ettei ollut lisää, kun vesurismi on kakkoslempipuuhaani. Olisi ollut taas ruohonleikkurille ruohoa syötäväksi, mutta valitettavasti fossiilinen polttoaine oli lopussa. Vesuri käy sentään kaurapuurolla ja kekseillä ja leipäjuustopastalla ja mustallamakkaralla. Ja lakuilla. Ja kahvilla. Ihan kun olisi isompikin trombi pimennyslepikossa käynyt, tai ainakin lauma majavia. (Majavoita? Vähän kuin harava -> haravia? Haravoita? Salamoita, ei salamia. Siis jep, haravoita ja majavoita. Onpa taas vaikeeta. Uutimet -> uutime, vai uudin. Asiaan...) Mämitäänmoottorisahojatartte, kymmensenttinen kuusi kyllä kaatuu vesurillakin. (Hiki kyllä tuli. Enkä jaksanut nostaa karsiakseni, painoi piru).

Heräsin kesken yötä siihen että hiiri rapisteli halkolaatikossa. Oli kai popsimassa keksinmuruja. Koira ei ollut moksiskaan, mutta sepä ei olekaan mikään hiirikoira. Kiro. Ärsytti kun ei saanut nukuttua.
(Siirtolohkare köllii auringonläikässä, hirmu söpö katti.)

Uni, kuolema, morfeus, haades sekä Hilja Valtonen olivat ajatuspuuron teemana yllättävän taajaan. Suomalaisessa kansanperinteessä uni ja kuolema ovat kuulemma hyvin läheistä sukua, kuin myös morfeus ja haades reikan jumaltaruissa. Onkohan jotain ihmisyyden kantajuurta tuo, en tiedä. Itku kuitenkin pääsi kun Valtonen "Omakehu" -muistelmissaan muisteli veijarioppilastaan, joka kirjan kirjoitushetkellä nukkui Imatran sankarihaudassa. Samoin mummonikin hautuumalla käydessään huokaisee jotta "siellä ne nyt nukkuu, kaik." Sama kude meissä mik' unelmissa on, todella. On tää syksy kyllä merkillinen ajankohta. Loman lopussa keräsin siemeniä talteen ja ihmettelin niitä, ja ajattelin haudantakaisia. "Syvällä, povessa maan, yön kohdussa elämä uinuu...uutehen onnehen, uutehen suvehen nousee ijäinen nuoruus."