Aika vähin itkuraivarein sitten saatiin mökki talvikuntoon. Olikin jo korkea aika - lauantaina ei hyhmä sulanut maasta ollenkaan ja sunnuntaina veneranta mantereella oli 30 m matkalta jäässä. Aika surkeaa on tämä; meik kävelee vaan ihme horroksessa ympäriinsä enkä pysty edes ajattelemaan että nyt se on edessä, se puolen vuoden Saaritauko. Käsittämättömästi tänään heräsin koiran kanssa lämpimästä sängystä aamulla, hörppäsin aamukahvia ja vot - sitten ei ollut enää lämmintä sänkyä vaan petivaatteet menivät talvisäilöön ja patjat pystyyn seinän viereen. Ihan hiljaa yritän saada tämän ympärille aivoa, mutta melkein itku tulee jo pelkästä ajatuksesta.

Oli taas vaihteeksi ihana viikonloppu. Todellisuus on toistaiseksi niin siedettävää ja välillä jopa mukavaa että todellisuuspako on tehnyt itsensä tarpeettomaksi, mutta ulkona puuhailua tulee kaupungissa liian vähän. Lauantai meni polttopuun teossa ja pinoamisessa (meik alkaa saada jo kirveellä kalikkaa halki aika mukavasti) ja uutta omenapuuta istuttaessa. (Istuta vielä se omenapuu vaikka huomenna aurinko kuolee, herätäkseen taas sitten uudestaan keväällä). Vähän myöhäiseksi meni mutta elämä on. Kasvimaan syyskääntö on kyllä huomattavasti kivempaa kuin kevätkääntö kun ei tarvitse kitkeä *virni* eikä hajottaa multapaakkuja. Lehtiä en haravoinut. Kyllä se luonto ne talven yli syö ja keväällähän on joka tapauksessa haravoitava. Ja kynttilöiden ja otsalampun valossa näkee aika mukavasti, mutta kieltämättä oli aika vilu perjantai-iltana sisällä vielä 14 astetta. Ei kyllä tullut mieleenkään ottaa sukkia pois koko viikonloppuna.

Pelargooniat ja daaliat napsin talvikuntoon ja viileään varastoon Mummolle pitäjän toiselle puolen. Tuli ihan aikuinen olo, en nimittäin tämänlaista liikehdintää ole harrastanut koskaan ennen.

Eikä itkettänyt yhtään. Miksi pitäisikään, kun kevät tulee kuitenkin kohta, talvi on hyvää aikaa suunnitella! Sitäpaitsi jos luoja suo, saan olla Saaressa melkein koko kesän. Ja lomaakin pitäisi olla, töönantaja vähän lupaili. Kesällä en vielä reissaa mutta syssyllä ehkä Ukkokullan kanssa Tarttoon, nyt kun eläinkunnankin saapi Ukkilaan.

Summa summarum. Saari on ollut hyvänmielen ja kehityksen paikka, ehto ja edellytys. En ikikuunapäivänä ole ollut missään koskaan niin onnellinen. Ystäviäkin kävi ja lystiä oli, mielen kummissa lammikoissa sukeltelua ja ihan raakaa työtä. Ja tyytyväisyyttä. Hurraa!