Aika paljon aikaa ja monta hetkeä käytin vain kävelemällä ympäri ämpäri ja hehkumalla itsetyytyväisyyttä. Rytökasa oli muuttunut kukkamaaksi, epämääräinen pusikko siistiksi pihaksi tai marjapensaistoksi. Ylipäänsä nurmikon leikkaaminen menee valtaosin ruohonleikkurilla, hommaan ei siis tarvita enää vesuria ja oksasaksia. Viimeinen kuvakavalkadi jäi kyllä ottamatta osittain siksi että kammeran akulle oli ihan liian kylmä, ja osittain siksi että oli niin surumielistä pakata kesä pussiin.

Syksy on myös hyvää aikaa jälkiviisastelulle. Avaan siis sille uuden kategorian.

Siis. Lavassa on erinomaisen hyvä kasvattaa yrttejä. Herneenversoja ei taa kuitenkaan käytä herneenversoina ja sitten ne pikku penteleet varaavat kamalasti alaa. Purjotkaan ei oikein viihtyneet lavassa. Mutta tilli, salvia, basilika ja oregano jättivät talvenkin varalle säilöttävää. Lavaan kannattaa tuoda myös kolme neljä ruukkusalaattivainaata, niistä saa nimittäin salaattia koko kesäksi. Viisikin ehkä jos meinaa enemmän hengata. Salaatin kasvattaminen avomaalla muuten taas on hyvän viljelymaan hukkaa.

Osta siemenperunat ajoissa, muuten jäät ilman.

Kukkaniityn siemensekkarit ovat hyviä mutta muista kylvää jo toukokuussa! Ensimmäinen ja viimeinen zinnia oli sitten kukkinut viime viikolla.

Tue ritarinkannukset. Muuten on surullisia roikkokannuksia.

Mieluumin kuin salaattikasveja, olisi kiva kasvattaa lanttua, punajuurta ja porkkanaa. Pitänee laajentaa taas viljelyalaa ensi kesänä. Yritä löytää sileäpalkoinen hernelajike; pullistuvapalkoiset ovat hapatusta.

Ja vaikka ne päivänkakkarat on nättejä, kannattaa pitää kasvimaan lähellä oleva kasvusto mahdollisimman matalana.