Meitsi lähtee saareen, Ukkeli ja Kissantassut lähtee matkaan. Pitää varmaan siivota ainakin jos huvittaa.
Ja polttopuita pitää myös hakea, vuosikausien poissaolo näkyy myös puuliiterissä. Männäkesäiset enemmän kiehuvat kuin palavat.

Lidl tarjosi edullisia sipulikukkia ja ostinkin gladioluksia, pikkupioneja ja ixioita. Gladioluksia ainakin oli muinaisuudessa kasvamassa. Pitäisi vielä löytää sarviorvokkia ja lyhtykoisoa. Kivipuutarhaan, jossa on hyvin kuivaa, ajattelin kylvää Valamon saaresta tuomani kissankäpälän siemenet, sain sekä punaisesta että valkoisesta lajista. Ja kun mökinperustajasuvulle tärkeä paikka on Laatokka, jonka saaressa oli ennen jengillä kesähuvila. Eipä uuden kotijärven myrskyt enää sen jälkeen pelottaneet kalastajia (vaikka olisi ehkä kannattanut). Mutta kukkakavereista vielä kovasti kiinnostaisi ainakin Edelweiss. Isoäidin sisko (lisää taas yksi iso) joskus teki kukka-aiheisia rintakoruja ja edelweissit ovat ehdottomia suosikkejani niistä. Aika kukkahullua sakkia perustajasukupolvi on tainnut olla. Ihan kuin joku läheinen tuttuni joka tässä istuu ja kirjoittaa koneella.

Puutarha on muuten keskimääräistä mainiompi edelleen vaikka itse sanonkin. Alhaalla saunarannassa on varjoista ja märkää, ja kullerot ja iirikset ovat kukkineet vieläkin monta vuotta. Märkyys vaihtuu hintsusti ylempänä varjoisaan niittyyn. Mäen päälle kavutessa, mökin edessä, onkin auringonpaistetta suurimman osan päivästä. Pohjan puolella mökistä vasemmalle alamäkeen on alavaa ja varjoista koko päivän, esimerkiksi kuunliljat voisivat varsin hyvin siellä viihtyä. Mökin takana iltapäiväaurinkoa ja kivipuutarha. Ja iltapäiväauringossa, paraatipaikalla, on grillimesta ja kasvitarha. Mutta juuri tuo vaihtelevuus, kun samalla tontilla on metsää, niittyä, varjoisaa, aurinkoista, kuivaa ja märkää, on mielestäni mitä mainioin asia. Ja kukkapenkeistähän voi valita ainakin kunnostamisen jälkeen. Mutta kiitos, kiitos, isoäiti! Hyvin perustettu puutarha on helppo elvyttää vuosikymmenien jälkeenkin.

Ja joka helkkarin paikassa on lupiineja. Lupiineja. Lupiineja. Loputtomasti lupiineja. Ja viime vuonna oli vielä nuoria puun taimia ja vatukkoa, vaan eipä ole enää. Erikoista oli pystyä haravoimaan ilman oksasaksia. Onneksi lupiini on maanparannuskasvi ja paksu muheva multa on pääasiallinen maaperä.

Ajattelin pitää aika konservatiivista linjaa pitkäaikaishankintojen suhteen, ehkä enemmänkin seurailen tämän kesän mitä lupiinikon alta nousee. Mutta yksivuotisista kylvän ainakin eri unikoita, kehäkukkaa ja mitä vielä keksinkään.

Ihanaa tehdä puutarhasuunnitelmia! Tekee myös ihmeitä vieroitusoireille.