Mutta kivat asiat on eläviä.


Humala maskeeraamassa romahtaneen kellarin kattoa. Lapsena halusin aina liukua pyllymäkeä katolta, mutta aikuiset aina kielsivät. Nyt ymmärrän miksi. Sitä en taas ymmärrä, että miksi eivät laittaneet siihen jotain pressua että lapsillakin olisi kivaa. Aikuisilla aikuisten leikki, lapsilla lasten. Kuitenkin, tykkään humalasta kuin humalainen. (Heh heh.)



Mä olen vakuuttunut että otus yrittää lentää noiden korviensa varassa. Vielä ei ole onnistunut.



Lisää trombia. Nuo poikittain olevat puut olivat tuulenkaadokkaita; luovuttivat kun fyysinen ja henkinen tuki oli vesuroitu vierestä. Ihanaa saada aikaan kaaosta joka muuttuu loppujen lopuksi lämpimäksi saunaksi ja mökiksi. SItähän se on se entropia.



Jotain jännää siellä katolla oli.



Where's Waldo?